Yleisesti:

Haperot ovat mielestäni helppoja ruokasieniä. Ne tunnistaa helposti metsästä. Niiden huonopuoli on huitenkin se, että usein hyvään kasvuun päässeet haperot on syöty ennen sienestäjän saapumista. Kuitenkin oheisessa kuvassa jättiläismäinen haperoyksilö, joka hyväkuntoisena lähti metsästä mukaan (vertailussa se tavallisen kokoinen).

Haperon jalka kannattaa jättää jo kerätessä metsään. Jalasta myös näkee ovatko toukat ehtineet jo sienen kimppuun, sillä tummat tunnelit erottuvat poikkileikatussa jalassa. Haperot kannattaa kasailla matkaan tarkasti, jotta ne eivät murskaannu matkalla.

Haperot ovat hauraita ja niillä ei ole maitiaisnestettä. Heltat ja jalka ovat valkeita. Pintakelmu irtoaa helposti sienestä

Haperolajikkeita:

Viinihapero on nimensä mukaan viininpunainen. Isohapero on punainen. Kangashapero on hieman oranssihtavan ruskea (varo sekoittamasta kangasrouskuun, joka vaatii eri käsittelyn). Sillihapero on harmaa/vihreä ja haisee sillille. Keltahapero on kauniin keltainen. Näitä sieniä bongailee yleisesti ja helposti läheisestä kangasmetsästä kesästä syksyyn.

Kaikki edellämainitut sienet kelpaavat paistettavaksi, kuivattavaksi tai pakastimeen. (lähde: Lasse Kosonen: Parempi sieni korissa (Porvoo 2009, WSOY). Katso sieni osiosta ohjeita pakastamiseen.

Ota sienikirja, sieniveitsi ja kori mukaan sieneen. Onnea matkaan!